
Meille hermojesi säästäminen on kunnia-asia
Tarjoamme monipuolisia rakennusteknisiä palveluja
kaikilla paikkakunnilla – mutkattomasti ja läpinäkyvästi.
Vakavarainen, kotimainen perheyritys
Myös ilta-, yö- ja
viikonlopputyöt
Räätälöimme vaativammatkin kokonaisuudet
Reilua ja läpinäkyvää rakentamista
Kustannustehokkaasti asiakas edellä
Huolellista jälkeä yksityiskohtia unohtamatta
Aikatauluissa pysyen
Avaimet käteen – myös loppusiivous

Tutustuimme edellisen taloprojektimme (2011) aikana Makeen ja meille syntyi hyvä luottamussuhde – se on ollut itsellemme erityisen tärkeää. Tykkäsimme hänen työnjäljestä ja tavasta toimia, ja kun sopiva mökkitontti löytyi, niin oli todella luonteva ja helppo päätös lähteä viemään Meriittirakennuksen kautta nykyistä projektia eteenpäin.
Meillä oli todella kovat odotukset ja toiveet tämän taloprojektin suhteen, mutta Meriittirakennus jopa ylitti ne...
Meriittirakennusta suositeltiin Joarc Arkkitehtitoimistosta ja kun näimme tuloksia edellisistä projekteista, niin nehän olivat hienoja. Valokuvien lisäksi meillä oli tilaisuus käydä yhtä Kirkkonummen kohdetta jopa katsomassa, jonka Joarcin arkkitehdit ja Meriittirakennus olivat yhteistyössä toteuttaneet. Se tietenkin vakuutti, kun näki työnjäljen omin silmin.
Odotukset ja toiveet ylittyivätkin. Älyttömän hyvää jälkeä, niin kuin kotonammekin näkyy...

Toteutamme yli 10 vuoden ammattitaidolla
maanrakennus,
Kiilaus ja louhinta
Maanrakennusprojektimme vaihtelevat pienistä kaivuutöistä vaativiin kokonaisurakoihin.
Teemme esimerkiksi aluemittakaivoja, maisemointia, maansiirtotöitä, maanvaihtoa ja salaojitustyötä.
Suoritamme kaikki maan- ja viherrakennustyöt tehokkaasti ja luotettavasti omalla kalustollamme, johon kuuluvat mm. kaivinkoneet ja maansiirtoautot.
SANEERAUS- JA UUDISRAKENTAMINEN
Suomen Meriittirakennus on saneeraus- ja uudisrakentamisen monipuolinen osaaja.
Meiltä Saat Avaimet käteen -periaatteella toiveidesi mukaan räätälöidyn omakotitalon, huvilan, laiturin/terassin – myös maisemointi ja muut pihaelementit.
Erinomaisen laadun takeena on pitkä alan kokemus, asiakaspalveluhenkisyys, jatkuva laadunseuranta sekä ajan tasalla olevat työturvallisuus- ja ympäristöasiat.
SANEERAUS- JA UUDISRAKENTAMINEN
HIILIKUITU-
VAHVISTUKSET
Suomen Meriittirakennus Oy on Ab Sika Finlandin valtuuttama hiilikuituvahvistusurakoitsija Sika®CarboDur® -menetelmällä.
Hiilikuidulla voidaan vahvistaa monentyyppisiä rakenteita ja materiaaleja. Hiilikuituvahvistuksia tehdään mm. rakennuksiin jotka ovat vaurioituneet tai joiden kuormitus on lisääntynyt.
Infrarakentaminen
Puhdasvesi ja viemäriverkostojen rakennus- ja korjaustyöt.
Teiden ja katujen kunnostus- ja rakennustyöt, muun muassa asfaltointi.
mittatilaustyöt showroom, messut jne – myös ulkomaille
Muun muassa metalli- ja puusepäntyöt mittatilauksena toiveidesi mukaan.
Uima-altaat, luonnonkivilaatoitukset, pääsisäänkäynnit (ovet), ikkunat, massiivipuupöydät (esim. neuvottelu- tai ruokapöytä), esittely- ja messukalusteet, portaat, kulkutasot (myös teollisuuteen).
Ylläpito-, perus- ja tehostettu siivous
Meiltä tilaat kätevästi myös yritykselle siivoustyöt.
Ylläpitosiivoukset ovat sovituin väliajoin suoritettavia siivouksia.
Perussiivousta tarvitaan kun ylläpitosiivouksen avulla ei pystytä enään ylläpitämään haluttua puhtaustasoa.
Tehostetun siivouksen tavoitteena on ylläpitää tiloissa hygieenistä tasoa, jotta niissä voidaan työskennellä turvallisesti.
Kosteusvaurio-korjaukset ja homesaneeraustyöt
Suoritamme kosteusvaurio- ja homesaneeraustyöt turvallisesti asbestityötekniikalla. Teemme myös kosteusvauriokartoitukset, rakenne- ja pintakosteusmittauksin.
hiekka- ja
kuivajääpuhallustyöt
Suomen Meriittirakennuksen kalustoon kuuluu myös hiekka- ja dry ice -laitteet.
Liikkuvan kaluston ansiosta voimme tarjota palveluitamme asiakkaan toivomassa kohteessa.
Arvioimme aina kohteen mukaan tarvittavan puhallusmateriaalin ja sen karkeusasteen. Näin pääsemme tehokkaasti parhaaseen lopputulokseen.
katto- ja vedeneristystyöt
Suomen Meriittirakennus tarjoaa vedeneristystyöt sekä kattojen paikkaukset sekä lumityöt ammattitaidolla!
Toteutamme vesikattojen uusimisen ja kattopesut.
Meiltä myös kattoikkunoiden tiivistykset.
Lisäksi asennamme tarvittavat kattoturvatuotteet. Meillä on Enkebur-sertifikaatti (katon tuleton korjaus- ja eristystyö)
katto- ja vedeneristystyöt
Monipuolinen, vakavarainen ja kasvava rakennusurakoinnin ja erikoisrakentamisen yrityksemme rekrytoi!



Näin saat meihin yhteyden
TULE KÄYMÄÄN
Höyläämötie 1 D
00380 Helsinki
Laita
viestiä
TAI soita Meille
Asiakaspalvelu
Puh. 010 2811 821